Motorbike diaries. Chapter I

Retkikuntamme lähti Balilta sunnuntaina hieman ennen puolta päivää. Edelliset päivät olimme hoidelleet asioita kuntoon, oli paljon hankittavaa ja hoidettavaa. Kuten esimerkiksi poliisi raporttien säätäminen. Kummallakaan meistä ei ole kansainvälistä ajokorttia joten jouduimme tekemään ilmoitukset yöntiimellyksessä varastetuista lompakoista jotka sisältivät nämä kyseiset kortit. Näin säästymme tulevilta poliisien omiin taskuihin meneviltä sakoilta. Näytämme siis vain poliisiraporttia ja asia on okei. Yleensä sakko olisi noin neljä euroa. Toinen tapa olisi vain jankuttaa ja kieltäytyä maksamasta jolloin poliisi ehkä väsähtää ja päästää menemään, tämä on kuitenkin aikaa vievää eikä välttämättä toimisi satamassa. Mutta tälläistä sakkoa ei siis periaatteessa ole edes olemassa. Yleisimmin saat sen viikonlopun alla tai jälkeen, kun poliisi tarvitsee extraa tai on tuhlannut liikaa rahojaan viikonlopun vietossa.

Porhalsimme Balin itäosaan Padangbaihin, allani Honda Vario, tuo satakymmenen kuutionen tiekiitäjä. Nikolailla puikoissa Yamaha NouvoZ, hieman kookkaampi satakolmetoista kuutionen punainen pahoilainen. Molemmilla maksimi määrä tavaraa mukana, kahdet laudat lautabägeissä ja reput selässä. Tosin suurin osa vaatteista ja sen sellaisista meni tietysti lautabägeihin tututtuun tapaan. Vajaan parin tunnin matka taittui mukavasti musiikkia kuunnellen ja pystyin mukavasti nojailemaan reppuuni. Balin moottoriteiden liikenne on aika hulluhkoa noin länsimaalaisesta näkökulmasta ja paikallinen tapa ohitella sai hengen haukkomaan pariin otteeseen kun vastaan tuleekin omalla kaistallasi rekka valoja vilkuttaen. Mutta rauhalliseen tyyliin kun itse ajelee niin ei hätää. Padangbain satamaan saavuimme kreivin aikaan ja pääsimme viimeisinä lauttaan joka lähti samantien.

Viiden tunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme puoli kuuden aikaan Lombokin Lembariin josta lähdimme heti ajamaan kohti Kuta Lombokia. Tiesimme että noin seitsemän aikaan tulisi pimeää. Lombokin tiet ovat rauhallisempia ja miltei koko tältä osuudelta uutta tietä sekä tiesin suunnilleen mihin ollimme menossa joten päätimme ajaa, olisi turha jäädä välille yöksi. Reilun tunnin ajomatkan jälkeen pimeys laski ja oli mahdoton enää käyttää tummennettua visiiriä. Muutama sata moskiittoa ja muuta yöhörhiläistä tuli tämän jälkeen tututksi naamoistamme. Perille Kuta Lombokille saavuimme puoli kahdeksan aikaan. Uupuneina mutta onnellisina.

Escape from the Babylon!

Kaksi viikkoa siihen meni kun taas oltiin lentokoneessa kohti Indonesiaa. Tällä kertaa Nikolain kanssa, tämä on nyt se yhteinen reissu josta olemme vuosia puhuneet. Finnairista ei taaskaan ole mitään hyvää sanottavaa. Tällä kertaa ryökäleet pulittivat minulta aivan liian paljon laudasta matkatavarana. Lippummehan myytiin Cathway Pasificin lippuina, mutta Finnairin kone Amsterdamiin. Ensin koko matkalle laudan hinnaksi olisi tullut kaksisataa euroa, oltiin että joo´o, juuri lensin Euroopan linkin Finnairilla kaksi viikkoa eikä maksanut mitään. No Amsterdamiin, sata euroa. Edellinen kerta edelleen oli ilmainen! Tässä vaiheessa olin jo varma että Cathway ei tälläisiä määriä nyi, ei auta, Amsterdamiin sitten. Siellä päässä jouduimme tekemään uuden lähtöselvityksen. Onneksi meillä oli vaihtoaikaa kolme tuntia. Kaikki kävi sitten hyvin sutjakkaasti. Virkailija visersi että ymmärrättehän että joudutte maksamaan laudasta ja selvitettyäni asian hänelle emme joutuneet maksamaan mitään lisää koska Cathway pulittaa 75 dollaria laudasta eli noin 45 euroa ja koko matkalta. Jos se tietenkin sisältyy siihen normaaliin 20 kiloon ja kummallakaan meistä ei ollut mitään muuta ruumaan laitettavaa niin toki se siihen menee. Nyt on sitten kaikki kuitit ja lipukkeet säilytyksessä koska todellakin aion vaatia ylimääräiset rahat riisto Finnairilta takaisin. Se on varma.

Last Bomb!

Nyt ollaankin jo Frankfurtin lentokentällä, takana on nyt jo kaksikymmentäkaksi tuntia matkustamista Balilta. Vielä muutama tunti niin ollaan takaisin koti Suomessa. Täytyy sanoa että pirun paska tuuri istuinpaikoissa, eiköhän tietenkin vieressäni ole ollut alle vyötärön mittainen taapertaja, ei mitään mieluisinta vierusseuraa ja sai kyllä kiristellä hampaita kerran jos toisenkin. Onneksi edellisellä reilu kolmentoista tunnin lennolla oikea lääkitys tipautti minut noin yhdeksäksi tunniksi jonnekkin unen ja tajuttomuuden rajamaille, kääriytyneenä kuin hämähäkin kehräämäänä silkkiseen makuupussiin jota ilman en voisi kuvitella matkustavani enää ikinä. Taipein kenttää oli jo saatu parempaan malliin, siellä ne Taiwanilaiset pikku kätöset olivat ahertaneet sen aikaa kuin itse harhailin jossain päin Indonesiaa. Kaikki kiilsi ja loisti.

Viimeiset päivät Balilla olivat aika kosteita, noin kurkun kannalta ja ei ihme kun olin viettänyt melkeinpä koko kuukauden lähes autiolla rannalla. Oli erittäin mukava nähdä ja rakastua oikeaan Indonesiaan joka on kaikkea muuta kuin Bali. Balissa ainut hyvä puoli on että sieltä saa kaiken tarvitsemansa. Muuta hyvää ei sitten olekkaan. Balilla vain käyttää rahansa kaikkeen turhaan. Ja oikeastaan harmittaa että tuli vietettyä siellä niinkin paljon aikaa kuin tuli, eli noin puolitoista viikkoa. Surffin kannalta olisi säät voineet olla kyllä paremmat mutta nythän oli tosiaan offseason, eli olihan se vähän odotettavissa. Sekä vaihdoin regulaarista goofyksi eli vähän niinkuin aloitti uudelta pohjalta, mutta pakko mennä tietysti sen mukaan mikä tuntuu paremmalta. Enemmän on tullut skeitattua lähiaikoina ja skeittaan goofynä, edellisillä reissuilla on menty lumilauta pohjilla eli regulaarina. Tuli taas opittua paljon uutta aaltojen käyttäytymisestä kun oltiin reefbreikeillä..

Eniten jään kaipaanmaan Sumbawaa ja yllä olevaa maisemaa. Niitä pikku polkuja riisipeltojen välissä jossa vastaan tulevat pikku lapset räjäyttävät naamallensa nauravan hymyn ja vilkuttavat loputtomiin kun itse koikkairoit mopolla kohti sitä jossain niiden puskien takana olevaa rantaa. Kylän warungin vanhaa naista joka aina lupaa että "no spicy" ja silti kylmä hiki valuu, mutta ne on ne maku tottumukset. Jos tarvitsit jotain ja kysyit keltä tahansa paikalliselta jos hänellä ei ollut, hänen ystävällään oli ja hän otti asian itse hoitaakseen. Se ystävällisyys joka joskus jopa tuntui häiritsevältä pitäisi olla meillä jokaisella. Sain reissulla myös mahtavia uusia eurooppalaisia ystäviä. Omien ajatuksien selvittely rannalla ja riippumatossa katse horisontissa on saanut taas hymyn huulilleni. Tälläinen terapian muoto on minulle se paras. Saa nähdä kauanko menee kun tarvitsen sitä lisää..

Kuta not yet ruined, Kuta Lombok.

Oli aika lähteä Sumbawalta takaisin Balin suuntaan. Tiistai aamulla hyppäsin taksiin Rantungilta, puolen tunnin matka Beneteen jossa hyppäsin kaivostyöläisiä kujettavaan Fastboattiin. Reilun tunnin matkalla kerkesin torkahtaa ja keskustella kaivostyöläisen kanssa niistä ja näistä sekä hieman politiikasta, siitä mitä mieltä hän on siitä kun Amerikkalaiset tulevat ja vievät maasta kullan. Hänenkään mielestä se ei ole oikein, mutta minkäs teet. Politiikasta ei yleensä ole soveliasta puhua paikallisten kanssa, kuten ei myöskään uskonnosta, mutta olen silti puhunut niistä aina mahdollisuuden tullen. Keskustelut ovat olleet hedelmällisiä. Saavuin siinä kymmenen aikaan Lombokin lauttasatamaan jossa minua jo odottikin auto ja kuski. Yleensä en järjestäisi kaikkea valmiiksi etukäteen mutta Danik ystävällisesti halusi hoitaa kaiken, joten en pistänyt pahakseni. Ja Marcon tiukan budjetin jäädessä vielä Sumbawalle ei minua haitannut käyttää hieman enemmän rahaa ja säästää itseni koko päivän kestävältä matkustamiselta. Autolla sitten huruutettiin parissa tunnissa Lombokin Kutalle joka sijaitsee etelä Lombokilla. Puolen päivän aikaan saavuin Mandalikan Home Stayn eteen, paikka jota Elisa ja Toni suosittelivat minulle. Elisa ja Toni olivat yhdeksän kuukauden maailman kiertueella ja löysivät tiensä Rantungille. Oli kiva taas rupatella suomea pitkästä aikaa heidän kanssaan. Pientä kangertelua alkuun mutta ei se äidinkieli ollut vielä kadonnut, sen kanssa olen kyllä kokenut kummallisia vaikeuksia aikaisemmin reissulla.. Joka on ollut huvittavaa ainakin omasta puolestani. On ollut pakko ajatella Englanniksi jotta tulisi puhe sujuvammin. Mandalikalta sitten löytyi sopivasti huone ja kas, naapuri huoneessa olikin jo tuttuja Sumbawalta, Englesmannit Mike ja Dan. Mopokin järjestyi siinä heti tultaessa ja kaikki meni kuin rasvattu. No päiväthän ei nyt sitten ole ollut yhtään erilaisia kuin Sumbawalla. Täällä on vain enemmän porukkaa. Oli mukava saada taas länsimaalaista ruokaa melkein kuukauden tauon jälkeen. Rannikko on täällä kyllä todella hienoa maisemiltaan ja jos olisi kamerassa virtaa niin jakaisin sen myös teille. Kännykän kameralla ei juuri maisema kuvia oteta.

Täällä tulee vietettyä nämä pari päivää, huomenna suunta Mataramin eli Lombokin pääkaupungin lentoasemalle ja lento Balille. Säästäen taas koko päivän matkustamisen parin kymmenen euron hintaisella tunnin lennolla. Tänne Kutan lähelle on rakennettu kansainvälinen lentokenttä joka ei ole vielä toiminnassa, paikan tiet ovat nyt uudistuksen alla. Lombokin Kuta on nyt murros vaiheessa, samanlaisessa murrosvaiheessa kuin Bali Kuta oli joskus pari kolme kymmentä vuotta sitten. Tosi asia on se että kymmenen vuoden päästä paikka on enää vain yksi monista turismin pilaamista paikoista, kuten Bali näinä päivinä.